Erkki Koivukangas OH2OV
SRAL:n Silent Key muistelusivulta:
Erkki "Eki" Koivukangas, OH2OV radioamatööriasemallaan. Eki oli Järvenpään Radioamatöörit ry:n perustajajäseniä, ja tunnus OH2OV on silloin tällöin kerhon erityiskäytössä. Kuva: SRAL:n arkisto.
Erkki "Eki" Koivukankaan, OH2OV (1917-1984) korkeatasoisista radiotekniikan kirjoituksista saatiin nauttia RA-lehden alkuvuosista lähtien. Eki teki elämäntyönsä radio- ja tv-alan yrittäjänä ja ammattilaisena Järvenpäässä. Tämän lisäksi hän antoi paljon aikaa radioamatööriharrasteelle: erityisesti antennit ja lähettimet olivat hänen vahvaa aluettaan. Monet radioamatöörilaitteet, varsinkin vastaanottimet, saivat jatkoaikaa ja lisää herkkyyttä Ekin asiantuntevassa käsittelyssä.
Eki sai ensimmäisen ra-lupansa jo ennen sotia suorittaessaan varusmiespalvelusta Viipurin Viestirykmentissä 1938, jossa hän suoritti I lk sotilasradiosähköttäjätutkinnon. Kuten niin monen nuoren miehen kohdalla, sota katkaisi omat suunnitelmat vuosiksi eteenpäin. Erkki palveli jatkosodan aikana Reino Hallamaan johtamassa radiotiedustelussa, MOTOssa, liikkuvassa eli moottoroidussa radiotiedusteluosastossa. Myös Erkin veli Matti OH2QU (aik. OH1NX) palveli jatkosodan aikana MOTOssa. (Sodan jälkeen Erkki muutti Tuusulaan, nykyiseen Järvenpäähän. Muutaman ajan kuluttua veli Matti seurasi esimerkkiä.)
Suunta-antennit kiinnostivat: aivan ensimmäisiin kokeiltuihin ja esiteltyihin kuului "ZL Special Beam", joka on julkaistu RA:ssa 6/1951. RA:ssa 1/1953 Ekin esittelemä "The G4ZU Compressed Beam" oli oman aikansa suosikki pienen kokonsa ja hyvien tulostensa ansiosta. Antennin koko on 20 m:llä niinkin pieni kuin 2 x 3 m! Eki palaa kaksielementtiseen taittodipolibeamiin (W8MGP) RA:ssa 6/1954 laajassa ja yksityiskohtaisessa artikkelissa, jossa annetaan mitat kolmelle eri ratkaisulle. Lopuksi Eki kertoo antennin käyttökokemuksista ja vertailusta muihin antennityyppeihin. Kolmen alueen suosittu suunta-antenni G4ZU-minibeam on esittelyvuorossa RA:ssa 5/1956.
OH2OV:n suunnittelema ja rakentama SRAL:n lähetin on esitelty RA:sa 3/1957. Se edustaa oman aikansa suomalaista "home-made" -huippua, elettiinhän vielä tukevasti putkiradioiden aikaa, ja puolijohderatkaisut antoivat vielä odottaa itseään. Lähettimen perusvaatimuksia olivat mm. max 200 W inputteho; AM, NBFM ja CW; audioleikkuri; TVI- ja BCI-suotimet; kaikki bandit; pöytärakenne ja mahdollisimman yksinkertainen nappulatekniikka. Kaikki nämä täyttyivät ja vähän enemmänkin. - SRAL:n lähetin oli Ekin mestarityön näyte.
Tämäkin on klassikko: kolmen alueen cubical quad, jonka Eki esitteli RA:ssa 9/1958. Tämän jälkeen bambuvapojen menekki kasvoi Suomessa ja OH-asemien signaalitasot nousivat maailmalla. Antenni aiheutti niin paljon kyselyjä, että Eki painatti antennin mitat QSL-korttiinsa, josta halukkaat ne kopioivat. Tämän kirjoittaja oli yksi antennin rakentajista syksyllä -58 ja kyllä on todettava, että DX-maiden metsästys muuttui kertalaakista. Harvinaisuus tuli 50 watilla usein yhdellä kutsulla kasan päältä!
Reino Janhunen, OH2HK
Ps: OH2OV sai jo v. 1952 SRAL:lta Lindellin palkinnon, mikä myönnetään tekniikan edistämisestä..
Jouko Helenius, OH2BAN (ex OH2BA) muistelee ensimmäisiä kosketuksiaan radioamatööritoimintaan Erkki Koivukankaan, OH2OV naapurissa:
"Asuin 1950-luvun alussa vanhempineni vain parin sadan metrin päässä Erkki ”Eki” Koivukankaan, OH2OV QTH:sta ja Järvenpään Radion huollosta. Kotonani kunniapaikalla pöydällä komeili ns. suora BC-vastaanotin TEFAG (Telefunken).
Tuohon aikaan radio-ohjelmat loppuivat yleensä iltauutisiin, sillä yhteiskunnan mielestä oli aika mennä nukkumaan seuraavan päivän koitoksia varten. Iltaisin Erkki odotteli varmaan malttamattomana radio-ohjelmien loppumista, sillä hän kokeili juuri tuohon aikaan quad-antenneja. Meidänkin kotiradiosta alkoi, ellei sitä oltu ehditty heti sulkea uutisten päätyttyä, raikua ”CQ CQ, this is oscar-hotel-two-oscar-victor...” Mieleeni on jäänyt jopa Erkin lievä r:n sorahdus. Isäukko kerran vei radiomme Erkille ja pyysi, että hän hieman virittelisi sitä jotta ko ylikuulumisviasta päästäisiin eroon. Radiomme kuitenkin korjaantui vasta sitten, kun ULA tuli Suomeen vuonna 1953. Näin varhain jo polvihousuisena pääsin ensimmäisen kerran hamimaailman makuun.
Erkin hamshack oli omakotitalon ensimmäisessä kerroksessa ja bambuongenvavoista tehtyä quadia hän suuntasi autonratilla, sillä mastoputki meni läpi puolitoistakerroksisen talon. Antennin harukset kiinnittivät monen ohikulkijan huomion, sillä niissä oli melko tiheässä posliinieristimet, jotka auringossa loistivat kuin helmet. Myöhemmin Erkki pystytti erillisen maston ja kokeili myös ohuesta alumiiniputkesta tehtyjä pyöreitä antennielementtejä.
Seuraavaksi opettelin sähkötystä summerin kanssa. Kun se lutviutui, niin menin vasta lanseerattuun kokelasluokan tutkintoon keväällä 1961. Sain viimeisen kakkosten kaksikirjaimisen kutsun eli OH2BA. Esko meni kokeisiin muutama kuukausi myöhemmin ja hän sai kutsun OH2BAM. Sitten rakensin kideohjatun lähettimen. Mutta mistä vastaanotin? Erkillä sattui olemaan hyllyssään Geloso-vastaanotin. Tosin niillä kaikilla oli yksi hyvin tunnettu ominaisuus: pyrkivät ”ryömimään pöydältä alas”. Siitä huolimatta kinusin isääni menemään ostamaan sen.
Sitten eräänä päivänä Erkki ajoi pihaan ja toi mukanaan tuon himoitsemani vastaanottimen. Isäukko sattui olemaan paikalla ja Erkki piti pienen saarnan harrastuksen mahdollisesta turmiollisuudesta. Hänen mielestään harrastus voi tuhota koulun, opiskelun, avioliiton jne. Harrastus ei kuitenkaan kohdallani ole koskaan päässyt äitymään kovin pahaksi. Geloso siis pöydälle rakentamani lähettimen viereen ja ”CQ de OH2BA k” eetteriin. Ensimmäinen QSOni oli Ollin, OH5UA (myöhemmin OH5BR (sk)) kanssa. Sen verran tosiaan Geloso oli levoton, että myöhemmin luovutin sen paranneltavaksi Simon, OH2VE osaaviin käsiin. Itselleni hankin Heathkit HW-100 -rakennussarjan ja kokosin vuosikymmeniä moitteetta palvelleen transceiverin.
Eki, OH2OV ei ollut 1960-luvulla kovin aktiivinen. Muistan kuitenkin bandeilta kiivaat keskustelut, joissa hän ”pisti oman lusikkansa soppaan”, SSB:n ja AM:n eduista ja haitoista. Leipätyöt veivät lähes tyystin hänen ja hänen veljensä Matin OH2QU ajan, kun ensin tulivat mustavalkotelevisiot ja heti perään alkoi väritelevisioaika. Koivukankaan veljekset olivat pitkään täysin työllistettyjä Järvenpään Radion, tuon ajan paikkakunnan johtavan ja ainoana vuosikymmeniä toimineen radio-TV -liikkeen ja -korjaamon puikoissa. Liikkeen palveluksessa oli kolmaskin radioamatööri, myyjänä toiminut
Erkki kättelee liikkeen jatkajaa P Kytölää
..ja hyllyillä sen ajan elektroniikkaa
