Vuosikertomukset 1965-74 - yhteenvetoa       

Historiikin etusivu

Yhteenevedot on editoitu toimintakertomusten tai sen puuttuessa toimintasuunnitelman pohjalta,

1965:

Perustava kokous. Yhdistysrekisteriä lähestyttiin, SRAL:n jäsenyyttä haettiin, asematunnusta haettiin.

Perustamiskokouksen osallistujista ovat v. 2017 qrv Jouko Helenius, nyt OH2BAN Järvenpäässä ja Jarmo Kallio OH2BCF qrt Järvenpäässä,  sekä Esko Huuhka OH2BEY, sittemmin SM0OMU Ruotsissa mutta hänen nykyisestä aktiviteetistaan ei ole tietoa. Muut ovat 'silent key'.

1966:

Kerhoillat kuukauden 1. maanantaina Korona-baarissa. Retki Seutulan lennonjohtoa katsomaan.

Leiri retkeilymajalla Vanhankylänniemessä, missä kaksi radiolähetintä. Osallistuminen omalla osastolla nuorisomessuille Keskuskansakoululla.

Jäseniä kerhossa 18.

1967:

Kerhoillat kuun alussa Korona-baarissa. Leiri marraskuussa Vanhankylänniemessä, missä kaksi asemaa Itsenäisyyden Juhlavuoden OF-tunnuksin.

Kerhon vuoden talousarvion loppusumma oli 60.- mk, joka katettiin jäsenmaksuilla.


1968:

Kerhoillat jatkuivat Ahomaa-Sokos-baarin kabinetissa. Kerho osallistui Kalakukko-kilpailuun. Saatiin tila Nuorisotalosta viikottaisiin kokoontumisiin maanantaisin klo 19 sekä workkimiseen sunnuntaisin klo 12- .

Kerholle painettiin QSL-kortti. Nuorisotalolle pystytettiin talkoilla G5RV-antenni. OH2BFY lahjoitti kerholle noviisilähettimen. Kerhohuoneeseen tehtiin kaappi kerhon tavaroiden säilyttämiseen kerhoiltojen välisenä aikana..

 

1969:

Kokoontumispaikkana edelleen viikottain Nuorisotalo. Ohjelmassa mm. elokuvailta sekä tutustumiskäynti Rilke Oy:öön Jokelassa. QSL-huolto alkoi pyörimään kerholla.

Syysleirillä oli 2 asemaa. Leirille valmistettiin talkoilla perhosdipoli. Yhteyksiä OH2AP:n lokissa jo 600, maita 48.


1970:

Jälleen kerhon tähän asti vilkkain toimintavuosi: omalta asemalta aktiivi-qso:ilevia jäseniä 8 ja kerholta workkivia 2 kpl. Toiminta muuten vaimeata: kerhoasemalla vain noviisilähetin, ja Nuorisotalo oli pitkään suljettuna remontin vuoksi.

W2LSJ:n lahjoittama MultiElmac -asema saatiin toimintakuntoon kesällä.

Perinteinen syysleiri pidettiin Vanhankylänniemessä. Jäsenmäärä oli 15.


1971:

Kerhoiltoja pidetty Nuorisotalolla, nyt torstaisin, antenneja kunnosteltu. Tutustumiskäynti Decca-asemalle Haarajoella, OH2BH:n esitys Märket-retkestä, kevät- ja syys-saunat Retkeilymajalla. Jäsenmäärä kasvanut 25:een.

Kerhon talousarvion loppusumma oli 420 mk, joka katettiin avustuksilla ja jäsenmaksuilla.

1972:

Taas yhdistyksen historian vilkkain toimintavuosi: kerhon vanha asema myytiin ja hankittiin transceiveri. Antenneja siirreltiin ja hankittiin kerholle ylempien bandien 14AVQ-antenni, joka saatiin pystyttää Nuorisotalon katolle.

Osallistuttiin Harrastenäyttelyyn Järvenpään Keskuskansakoululla.

Kerhoiltoja vietettiin torstaisin, kevään saunailta ja perinteinen Syysleiri Retkeilymajalla. Syyskaudella elvytettiin kerhon 'iltarinkulat'. Jäsenmäärä 30.


1973:

Kokoontumiset torstaisin Nuorisotalolla; radiokalusto ahkerassa käytössä ja muutamat antennitalkoot pidetty. Kaupungilta saatu nuorisoavustus ja sivistysmäärärahaa, joten kerhon talous 'vakavarainen'.

Keväällä 'field day' -kesämökkileiri Lammilla, lokakuussa kaksipäiväinen syysleiri Retkeilymajalla, missä HF- ja VHF-asemat.

Kerhossa jäseniä nyt 38.


1974:

Torstai-tapaamiset jatkuivat Nuorisotalossa. Kuukauden ensimmäisenä maanantaina oli kuukausikokous, jossa jaettu saapuneet QSL-kortit ja kuultu esitelmä tms. Kevätleiri pidettiin Loviisan Rattholman saarella 'field day'-muodossa. Kotimatkalla Loviisasta osallistuttiin vielä ”kuntakisaan” ja jaettiin Itä-Uudenmaan muutamia kuntia pystyttämällä asema tienvarteen. Syysleirillä Niemennokan huvilalla kävijöitä oli 50. Syksyllä osallistuttiin JOTA-aktiviteettiin paikallisessa partiolaisten luolassa.

Jäsentiedotteita läheteltiin 5 kpl, lisäksi 20 m. iltarinkulat ja FM-yhteydet. Neljäsivuisen tiedotusmonisteen 50 kpl painos jaettiin loppuun. Kerholle hankittiin 2 m. FM-rigi.

Kevätleiriltä osallistuttiin K.S.Sainion muistokisaan, loppuvuodesta Ham-SWL-testiin ja Joulukilpailuun.

Kerholle nimettiin kokelastoiminnan ohjaaja. Kerhon jäsenmäärä kasvoi 54:ään.


    

Suomi 50 v. -  1967

"Still going strong.."

OH2ET:n tekemä laitekaappi 1968 -> 2015 -> ...

 

Loviisan leirin QSL

Vuosikertomukset 1975-84