Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2016

Kesäkuun jäsenkirje

KERHOILLAT JATKUVAT – HEINÄKUUSSA KESÄTAUKO

Juhannuksen aatonaattona 23.6.2016 ei ole kerhoiltaa. Kevätkauden viimeinen kerhoilta on torstaina 30.6.2016. Heinäkuu lomaillaan. Syksyn toiminta käynnistyy ja kerhoillat jatkuvat entiseen tapaan entisessä paikassa taas elokuusta alkaen joka torstai klo 18.00. Ja vanhaan tapaan pyritään noin kerran kuukaudessa järjestämään yksi kerhoilta, jossa on alustus jostain kiinnostavasta aiheesta. Jos Sinulla on kesän aikana tarvetta päästä sisään kerholle, voit soitella asiasta johtokunnan jäsenille.

PERINTEINEN METSÄPIRTIN LEIRI LAUANTAINA 17.9.2016

Perinteinen kerhon syysleiri pidetään jälleen Metsäpirtillä Rusutjärven rannalla Tuusulassa. (Osoite: Turaniementie 61, 04370 Rusutjärvi, Tuusulan kunta).

Leirin pystytys alkaa klo 9 ja ohjelmaosuus noin klo 13. Ohjelmasta tarkemmin seuraavassa jäsenkirjeessä, mutta tässä jo muutama alkupala: Jukka OH2MEE kertoo SDR-RX:stä, Arskalla, OH2EC on työn alla pitkälankakokeilu, jonka tuloksista kuullaan leirillä samoin kuin hänen harvinaisesta vierailustaan Kiinan avaruuskeskukseen. Kuvien kera kuullaan myös kerhon Popov-museovierailusta Pietariin. Leirillä kerrotaan myös ennakkotietoja syksylle suunnitteilla olevasta Turva-harjoituksesta.

Ohjelman lisäksi ruokaa on tarjolla n klo 12 ja päälle kahvit. Päivän päätteeksi perinteinen saunominen, iltanuotio ja tietysti paljon nokkakusoilua. Leirimaksu on 15 euroa sisältäen aterian, kahvit ja saunomisen. Leirillä on myös kirpputori. Jos kätköissäsi on ”kirppuja”, tuo niitä myyntiin leirin kirpputorille.

Onko Sinulla itse tehtyjä tai tuunattuja laitteita  – uusia tai vanhoja. Tuo niitä näytille leirille muidenkin ihmeteltäväksi.

Onhan leiri jo almanakassasi? Tarkemmin seuraavassa jäsenkirjeessä.

KERHOASEMAA PÄIVITETTY

Kerhoasemille on hankittu pienet kierrätys-PC:t. Matti, OH2BDQ on laittanut hf-aseman digimodet pyörimään ja niitä sopii tarkastella vaikka kerhoillassa. Timo, OH2TIMO viritteli etäkäyttöaseman taas käyttökuntoon pienen tauon jälkeen.

TURVA-HARJOITUS SYYS-LOKAKUUSSA

Kerho valmistelee Vantaan kerhon kanssa yhteistä Turva-harjoitusta, joka toteutettaisiin syys-lokakuussa. Keskustellaan ja kuullaan lisää harjoituksesta Metsäpirtin leirillä.

LIITON KESÄLEIRI JA LEIRIKOULU

SRALin perinteinen kesäleiri, tänä vuonna nimeltään “Aurora 2016”, pidetään 7.–10.7.2016 Lomakeskus Revontulessa, Hankasalmella. Leirin järjestää Keski-Suomen Radioamatöörit ry, OH6AD.

SRALin leirikoulussa puolestaan on tilaisuus oppia radioamatööriharrastuksen perusteita ja halutessaan suorittaa radioamatööritutkinto. Suomen Radioamatööriliitto ry järjestää leirikoulun Hankasalmella, Lomakeskus Revontulessa 3.-10.7. Leiri on avoin kaikille ja kaikenikäisille.

Ohjelmassa on muun muassa rakennussarjan tinailua, radioyhteyksien pitoa ja perusluokan tutkinnon tietoja. Halukkaat voivat suorittaa tutkinnon. Lisäksi tietysti paistetaan lettuja, saunotaan ja uidaan.

Leirikoulu on osittain päällekkäin samassa paikassa 7.-10.7. järjestettävän Liiton kesäleirin kanssa. Hinta: 150 euroa (alle 12-vuotias) / 180 euroa (muut). Sisältää luentomateriaalin, ruokailun ja majoituksen.

Molemmista tapahtumista löydät lisätietoja netistä SRALin sivuilta.

OLETHAN MUISTANUT TÄMÄN VUODEN JÄSENMAKSUN?

Vuosikokous päätti kerhon jäsenmaksuksi vuodelle 2016 20 euroa. Alle 18 -vuotiailta jäseniltä jäsenmaksu on edelleen 0 euroa. Maksuja on jo tullut varsin monelta jäseneltä, mutta muutamilta tämän vuotinen ”velvollisuus” on vielä hoitamatta. Jos tunnet piston omassatunnossasi, hoida maksu nopeasti pois painamasta mieltä. Jäsenmaksu maksetaan Keski-Uudenmaan Radioamatöörien tilille Keski-Uudenmaan Osuuspankki FI89 509 209 4001 9274.  Merkitse viitteeksi 01012. Samalla voit pyöristää maksua hieman ylöspäin ja lahjoittaa kerholle muutaman kolikon. Jos olet epävarma, oletko jo maksanut, voit kysyä asiaa rahastonhoitaja Aarnolta, OH2HAI, oh2hai@sral.fi.

Aktiivista osanottoa kerhon tilaisuuksiin toivoen,
Hallitus