-
Seuraava kerhoilta 13.8. klo 18, QSL-kortteja noudettavissa
Seuraava kerhokokous ensi torstaina
Syyskausi on saatu käyntiin, joten tavataan taas kerholla torstaina 13.8. klo 18. Etänäkin on mahdollista edelleen kerhoilla. Kerhoilta | Kokoukseen liittyminen | Microsoft Teams
QSL-kortteja kerholla noudettavissa
Uusi erä QSL -kortteja tuli vihdoin kesällä. Ne on nyt jaettu jäsenten lokeroihin kerholla. Käy noutamassa omasi
OH2AP:n syysleirikin lähestyy
Syysleiri on 11.9.-12.9.2026 viime vuodesta tutussa paikassa Palojoen nuorisoseuran talolla. Lauantai 12.9. on varsinainen leiripäivä ja perjantai 11.9. on lisäksi
varattu rakentamiselle. Tarkemmin asiasta ensi viikon tiedotteessa.Onko Sinulla numero??
DMR-ID:t: DMR-verkon ID-numeroita hallinnoiva RadioID on ottanut heinäkuun alusta käytännön, missä numeron haltijoille lähetetään
vuosittain sähköposti, joka pitää kuitata. Muussa tapauksessa numero vapautetaan uusiokäyttöön. Jos DMR-ID:si on hankittu aikanaan
ham-digital.org:sta, on todennäköistä, että sähköpostiosoitteesi ei ole siirtynyt RadioID:lle. Kannattaa siis tarkistaa tarkistaa asia ja
toimia Brandmeisterin ohjeiden mukaan. -
Syyskauden ensimmäinen kerhoilta torstaina 6.8. klo 18
Syyskauden ensimmäinen kerhoilta on keväällä sovitun mukaisesti torstaina 6.8. klo 18. Tervetuloa mukaan aloittelemaan syksyn aktiviteetteja! Myös etänä pääsee mukaan.
Tarjolla jotain harvemmin nähtyä: stereomikroskooppi OH2EC:n (sk) jäljiltä. Tarkempia tietoja kerhon sivuilla kohdassa Kirpputori.
-
KEVÄTKAUDEN VIIMEINEN KERHOILTA TORSTAINA 18.6. KLO 18
Kerhoilta normaaliin tapaan torstaina 18.6. klo 18 nokkakusoilun merkeissä. Myös etänä voi osallistua entiseen malliin.
SITTEN KESÄTAUOLLE
Perinteisesti keskellä kesää ei ole pidetty kerhoiltoja ja tämän kesän kesätauko alkaa torstain kerhoillan jälkeen. Syyskauden ensimmäinen kerhoilta on elokuun alussa torstaina 6.8. klo 18.
SRALIN KESÄLEIRI EERIKKILÄSSÄ
Suomen Radioamatööriliiton perinteinen kesäleiri kokoaa hami-kansan tänä kesänä Eerikkilään. Leirin järjestelyistä vastaa Riihimäen Kolmoset, OH3AD, ja luvassa on neljä päivää täynnä radioamatööritoimintaa, esitelmiä ja yhdessäoloa.
Leiri järjestetään torstaista sunnuntaihin 16.–19.7.2026 osoitteessa Urheiluopistontie 138, 31370 Eerikkilä (Tammela). Eerikkilä tarjoaa loistavat puitteet kesäleirille sekä erinomaiset mahdollisuudet liikuntaan ja retkeilyyn lähialueilla.Ohjelmassa on luvassa kiinnostavia esitelmiä, foorumeita ja käytännön demoja ajankohtaisista radio- ja tekniikka-aiheista. Ohjelma saattaa vielä elää ja ajantaisen ohjelman löydät.kesäleirin verkkosivuilta.
HYVÄÄ JUHANNUSTA JA KESÄÄ!
-
Kerhoilta torstaina 11.6. klo 18
Kerhoilta torstaina 11.6. klo 18. Hans OH2HU pitää viikolla siirtyneen esitelmän antennin suunnittelusta MMANA-GAL basic ohjemistolla. Linkki aiheeseen: http://gal-ana.de/basicmm/en/.
Lisäksi selaillaan heinäkuun QST:ia, joka näkyy olevan jo saatavilla, keskustellaan kesäleirille menosta ja siinä ohessa nokkakusoillaan. Ja tietysti etänäkin voi osallistua.
-
Kerhoilta torstaina 4.6. klo 18
Tämän viikon kerhoilta on normaalitapaan torstaina 4.6. klo 18. Tällä kerralla Rauno OH3FR on lupautunut pitämään esitelmän antennijärjestelmästään. Lisäksi tietysti nokkakusoilua ja etänäkin voi osallistua.
Myös Perinneradiotapahtuma 4.6.
Torstaina pyörii myös Perinneradiotapahtuma, vapaamuotoinen veteraaniradioiden ja radioveteraanien aktiviteetti 80m ja 40m alueilla, modet cw ja am, aloitus klo 08:00 am SA. Lisätietoja SRAL:n sivuilta: /perinneradiotapahtuma
-
Kerhoilta torstaina 28.5. klo 18
Kerhoilta normaaliin tapaan torstaina 28.5. klo 18 nokkakusoilun merkeissä. Myös etänä voi osallistua entiseen malliin, tästä näin.
KESÄTAUKOKIN LÄHESTYY
Toukokuu lähestyy loppuaan ja ”virallinen” kesä käynnistyy. Perinteisesti keskellä kesää ei ole pidetty kerhoiltoja ja tällekin kesälle on ajateltu kesätaukoa niin, että kevätkauden viimeinen kerhoilta olisi juhannusvikolla eli torstaina 18.6. ja syyskauden ensimmäinen vastaavasti elokuun alussa torstaina 6.8.
-
Kerhoilta torstaina 21.5. klo 18
Kerhoilta normaaliin tapaan torstaina 21.5. klo 18. Tietysti nokkakusoillaan, mutta kerhoillassa on tarjolla myös perehdytystä digimode workkimiseen kerhohuoneen rigillä. Myös etänä voi osallistua entiseen malliin.
KERHON UUSI DIGIPIITTERI OH2RDB TOIMINNASSA
Viikonloppuna trio Tauno, Jouni ja Jesse laittoivat Jukan OH2MEE kokoaman digipiitterin toimimaan samaan mastoon, jossa hybriditoistin OH2RUP jo toimii. Eli lisää ’radiosähköposti’-potkua alueellemme. Kunhan ehditään, pidetään kerhoilta tämän jo kerhollakin alkuvuodesta pyörimässä olleen moden puitteissa.
EDULLISIA 12 V UPS-AKKUJA SAATAVILLA
Kerholla on saatavilla erä 12V 7Ah suljettuja lyijyakkuja, jotka on purettu UPS-käytöstä mutta vielä ’täydessä iskussa’. 10€ /kpl-hinnalla vaikka omaan UPS:iin, varavoimaksi radiolle tai muuhun vastaavaan käyttöön. Poiketkaapa hakemassa.
-
Helatorstaina 14.5. ei kerhoiltaa; reilun viikon päästä OHFF- puskaralli.
Aiemman käytännön mukaan Helatorstaina 14.5. ei ole kerhoiltaa. Seuraava kerhoilta on normaalisti ensi viikon torstaina 21.5.klo18.
OHFF-PUSKARALLI 23.-24.5.
Viikonloppuna 23.-24.5. järjestetään alkukesän OHFF-puskaralli, tervetuloa! Pitämällä kusoja puska-asemien kanssa viikonlopun aikana osallistut tavarapalkintojen arvontaan ilman lokin lähettämistä. Jokainen QSO bandista ja modesta riippumatta tuo yhden arvan.
Rallin verkkosivulla on omaan hamshackiin printattava ”bingolappu”, joka helpottaa kusoilun seurantaa, viimesyksyisen rallin tapaan. Vapaaehtoisia ja epävarmoja ennakkoilmoittautumisia otetaan vastaan, niin saadaan “bingolappuun” valmiiksi täytettä!
https://www.sral.fi/2026/05/12/alkukesan-puskaralli-23-24-5/
-
Kerhoilta torstaina 7.5. klo 18
Seuraava kerhoilta on ensi torstaina 7.5. klo 18, jolloin nokka-qso’ilun ja kahvittelun lisäksi katsellaan/selaillaan seuraavaa QST-numeroa – näkyi olevan jo verkossa.
Etänä voi osallistua kuten ennenkin.ps: Järvenpääläiset voivat tietty poiketa Järvenpää-talolla kaupungin 75-vuotisjuhlassa; sielläkin on kahvitarjoilu.
-
Vappuaattona 30.4. ei kerhoiltaa.
Tämän viikon torstai eli 30.4. on Vappuaatto. Silloin ei ole kerhoiltaa, vaan juodaan simaa ja puhallellaan vappupalloja!
Seuraava kerhoilta on torstaina 7.5. klo 18.
