Kerhoilta 21.9. siivouksen merkeissä

Kerho kokoontuu normaalisti hybridinä torstaina 21.9.2023 klo 18., jolloin aloitellaan syyssiivousta kerhotiloissa. Käydään kaikki paikalla oleva tavara läpi nihkeällä rätillä pyyhkien, ja imuroidan ja luututaan lattiat sekä pyyhitään pöytä- ja hyllytasot.
Ottakaa mukaan siivoushanskat ja mielellään jotain rätintapaista. Siivousaineet tulevat ‘talon puolesta’.Tervetuloa taas mukaan joko ihan livenä kerholle tai etänä.

Syysleiri lauantaina 16.9. Rusutjärvellä

Keski-Uudenmaan Radioamatöörien syysleiri pidetään 16.9.2023 klo 10 – 17 Tuusulassa Rusutjärven rannalla sijaitsevassa Tuusulan seurakunnan Leirikodissa. Osoite on Hämeentie 44, 04300 Tuusula – ( huom: sama paikka kuin viime vuonna; hieman pohjoiseen päin monasti aikaisemmin käytetystä kunnan leirikeskuksesta Metsäpirtistä)

OH2AP:n jäsenten syksyyn on normaalin harrastustoiminnan lisäksi kuulunut osallistuminen viranomaisten järjestämään varautumisharjoitukseen Nurmijärvellä. Syysleirin ohjelma painottuu tällä kertaa radioamatöörien osaan ko. harjoituksessa. Ohjelmassa käydään läpi harjoituksen valmisteluun ja itse harjoitukseen liittyviä kokemuksia ja oppeja. Lisäksi on tarkoitus yhdessä pohtia, miten Keski-Uudenmaan radioamatöörit voisivat jatkossa osallistua valmisteluun ja toteutukseen, kun varautumisharjoituksia järjestetään Keski-Uudenmaan kunnissa/kaupungeissa.

Syysleirin ohjelmassa on myös esityksiä radiotekniikoista, joiden avulla yhteyksiä voidaan järjestää poikkeusolosuhteissa. Leirillä on myös kerhon etäaseman opastus ja etäpääte, jolla aseman käyttöä voi harjoitella ‘hands-on’ ja hakea käyttäjätunnuksia.

Kirpputorille voi tuoda omia ‘liikoja’ tavaroitaan ja tehdä löytöjä muiden tuomista aarteista.

 

Leiriaikataulu:

klo 10 leiritoiminta alkaa, antennin nosto. kahvia, kirpputori, etäaseman näppäilyä ym.

klo 12 keittolounas

klo 13 ohjelmaosuus:

– leirin avaus

– SRAL ajankohtaiskatsaus

– Raportti Aluevalmiuskeskuksen varautumisharjoituksesta:  valmistelut, kokemuksia

– 80 m. lyhennetty dipoli : rakennusohje, kokemuksia

– WinLink ‘radiosähköpostiohjelma’: asennus, käyttö,  (tämä siirtyi seuraavaan kk-kokoukseen)

– OH2RUP toistinaseman käyttö: ohjeistus, DMR-radio  (tämä siirtyi seuraavaan kk-kokoukseen)

– OH2AP etäaseman käyttö: ‘hands-on’ harjoittelua ja neuvontaa

klo 17 leirin päätös, antennin lasku

Tervetuloa tapaamaan tuttuja, kuulemaan ajankohtaisia esityksiä sekä yhdessä suunnittelemaan toimintaamme.

Leirimaksu on € 15.-, jonka voi suorittaa paikan päällä käteisellä (tasaraha, pls), MobilePay’lla tai kerhon tilille ‘K-U Radioamatöörit’,  Uudenmaan Osuuspankki tili  FI89 5092 0940 0192 74.

Huom:  Ota lähtevät QSL-kortit mukaan ensi lauantain leirille:
SRAL:n QSL-Buroon edustajat tulevat hakemaan lähtevät kortit OH2APn syysleiriltä lauantaina 16.9., joten muista ottaa omat lähtevät korttisi mukaan leirille.

KERHOILTA 14.9. NORMAALITAPAAN HYBRIDINÄ

Kerho kokoontuu normaalisti hybridinä torstaina 14.9.2023 klo 18. Normaalin jutustelun ohella raivaillaan tavaroita sivuun, että päästään ensi kerralla aloittamaan syyssiivous, ja katsotaan Syysleirille tulevaa kamaa esiin.

Tämän viikon kerhoilta torstaina 7.9. hybridinä

Tämän viikon kerho kokoontuu normaalisti hybridinä torstaina 7.9.2023 klo 18. Tervetuloa taas mukaan joko ihan livenä kerholle tai etänä.

Etäosallistumislinkki tässä:   https://teams.live.com/meet/943912555153?p=O2PEv4I3lfRjiqYY

 

Sovitaan kerhotilan syyssiivouksen päivä: Seuratalon maaliremontin hiekkapuhalluksesta on tullut pölyä meidänkin puolellemme ja se pitää siivoilla pois ennen lumentuloa imuria, rättiä ja tolua käyttäen.

SYYSLEIRI

Muistathan kerhon syysleirin, joka pidetään Tuusulan seurakunnan leirikodilla Rusutjärven rannassa lauantaina 16.9.2023. Ohjelmassa, joka alkaa klo 9 leirin pystytyksellä, on mm. valmiusasioita, toistinjuttua, lineaarisen rakentamisjuttu, SRAL:n katsaus ja muuta. Kirpputorikin löytyy, jos sinulla on jotain hyllystä tarjottavaa. Leirimaksu 15 € sisältää ohjelman, keittolounaan ja kahvit.

VIELÄ EHTII KURSSILLEKIN

Vielä ehtii mukaan 5.9.2023 alkavalle perusluokan kurssille. Jos tiedät jonkun kiinnostuneen niin kerro kurssista. Ilmoittautumiset Raunolle oh3fr at sral.fi

KURKISTA KIRPPUTORISIVUILLE

Helgen OH2DY (sk) tavaroita on tullut kirpputori-sivuille lisää. Katsokaapa, olisiko jotain kiinnostavaa. Tarjouksiakin vastaanotetaan.

Kerhoilta 31.8. normaaliin tapaan hybridinä

Alkaneella viikolla kerho kokoontuu normaalisti hybridinä torstaina 31.8.2023 klo 18.

Varaudutaan jo henkisesti kerhotilan syyssiivoukseen jonain lähiviikkona: Seurojentalon maaliremontin hiekkapuhalluksesta on tullut pölyä meidänkin puolellemme ja se pitää siivoilla pois ennen lumentuloa imuria, rättiä ja tolua käyttäen. Perästä kuuluu.

KURKISTA KIRPPUTORISIVUILLE JA KIITOKSET AKTIIVEILLE

Helgen OH2DY (sk) tavaroita on tullut kirpputori-sivuille lisää. Katsokaapa, olisiko jotain kiinnostavaa. Tarjouksiakin vastaanotetaan.

Kiitokset OH2DY:n maston ‘kaatajille’ – pääsee sekin uuteen hyvään kotiin!  Ja jotain on kirppikseltä mennyt eteenpäin SRAL:n kesäleiri, pari painavinta ‘möhköä’ tosin ser-lavan kautta.

Kiitokset aktiivisuudesta myös viime lauantain harraste-esittelyissä Järvenpäässä ja Mäntsälässä paikalla olleille aktiivisille: uusia jäseniä harrasteemme pariin saadaan vain tällaistakin vaivaa näkemällä.

24.8. Kerhoilta normaalitapaan hybridinä

Kerho kokoontuu normaalisti hybridinä torstaina 24.8.2023 klo 18. Kerhoillassa
– Katsotaan QST:n viimeisintä numeroa ja ehkä edellistäkin kesäloman ajalta
– Pakataan tavarat Mäntsälän ja Järvenpään harraste-esittelyjä varten.

Tervetuloa taas mukaan joko ihan livenä kerholle tai etänä.

MÄNTSÄLÄN JA JÄRVENPÄÄN HARRASTETAPAHTUMAT ENSI LAUANTAINA

Harrastusmessut ovat Mäntsälässä lauantaina 26.8.2023 klo 10.00-14.00 Mäntsälän Seurojentalolla ja Kapinatorilla.

OH2AP on mukana myös Järvenpään Harrastustapahtumassa 26.8.2023 klo 12-15 Järvenpään Rantapuistossa.

Järvenpään jengi huomio:  ilmoittautukaa Harrastetapahtuman osastolle tuloon torstai-iltaan mennessä s-postilla: oh2ap@sral.fi, niin saadaan kunnon miehitys paikalle. Tavarat paikalla ja telttakatoksen pystytys klo 11 Skeittipuiston nurmikolla viimevuotisella paikalla, puretaan klo
15.

Mäntsälän miehet huomio: ilmoittautukaa Harrastusmessujen osastolle tulosta torstai-iltaan mennessä s-postilla: oh2ap@sral.fi, niin saadaan kunnon miehitys paikalle. Tavarat paikalla ja telttakatoksen pystytys klo 09  Seuratalon nurkalla vanhassa paikassa, puretaan klo 14.

Lisätietoja Jussilta OH3ZQ (omakutsu toimii)

SYYSLEIRI

Tämän vuoden syysleiri lähestyy. Se pidetään Tuusulan seurakunnan leirikodilla Rusutjärven rannassa lauantaina 16.9.2023. Ohjelmassa on mm. valmiusasioita, toistinjuttua, SRAL:n katsaus ja muuta. Kirpputorikin löytyy, jos sinulla on jotain hyllystä tarjottavaa. Tietysti vanhaan tapaan keittolounas ja kahvit. Leirimaksu 15 €. Näistä vielä enemmän lähempänä leiripäivää.

PERUSLUOKAN KURSSI SYYSKUUSSA 5.9. ALKAEN

Perusluokan kurssi aloitetaan taas syyskuussa lähi- ja etäosallistumismahdollisuudella. Kurssi alkaa tiistaina 5.9. Viestittele asiasta eteenpäin asiasta kiinnostuneille tutuille.

Viikon 33 kerhoilta normaalitapaan hybridinä.

Tämän viikon kerho kokoontuu normaalisti hybridinä torstaina 17.8.2023 klo 18. Tervetuloa taas mukaan joko ihan livenä kerholle tai etänä. Linkki tässä (toiminee tunnin verran..):

https://teams.live.com/meet/9415454313090?p=0pjfrbllrxTvZ9xM

SYYSLEIRI

Onhan almanakassasi jo, että tänä vuonna syysleiri pidetään Tuusulan seurakunnan leirikodilla Rusutjärven rannassa lauantaina 16.9.2023. Ohjelmassa on mm. valmiusasioita, toistinjuttua, SRAL:n katsaus ja muuta. Kirpputorikin löytyy, jos sinulla on jotain hyllystä tarjottavaa. Näistä vielä enemmän lähempänä leiripäivää.

PERUSLUOKAN KURSSI SYYSKUUSSA

Perusluokan kurssi aloitetaan taas syyskuussa lähi- ja etäosallistumismahdollisuudella. Viestittele asiasta eteenpäin asiasta kiinnostuneille tutuille. Lisätietoa tämän sivun yläreunan kohdasta ‘Kurssit’.

TULE MUKAAN MÄNTSÄLÄN JA/TAI JÄRVENPÄÄN HARRASTETAPAHTUMAAN

Harrastusmessut ovat Mäntsälässä lauantaina 26.8.2023 klo 10.00-14.00 Mäntsälän Seurojentalolla ja Kapinatorilla. OH2AP:n teltalle kaivataan väkeä. Ilmoittautukaa Jussille OH3ZQ (omakutsu ei tunnu toimivan; laittakaa msg: nolneljänol 7sataa9kymmentä2kymmentä).

OH2AP on mukana myös Harrastustapahtumassa 26.8.2023 klo 12-15 Järvenpään Rantapuistossa. Kerhon teltta on suunnilleen samassa paikassa kuin viime vuonnakin. Tule käymään ja juttelemaan teltalle.

Kesätauko päättyy – syksyn kerhoillat 10.8. alkaen

On “lomaltapaluun” aika ja kerhokokoukset alkavat tällä viikolla eli torstaina 10.8.2023 klo 18 hybridinä. Tervetuloa taas mukaan joko ihan livenä kerholle tai etänä.

SYYSLEIRI

Onhan almanakassasi jo, että tänä vuonna syysleiri pidetään Tuusulan seurakunnan leirikodilla Rusutjärven rannassa lauantaina 16.9.2023. Ohjelmasta ja muista järjestelyistä tarkemmin seuraavassa kerhokirjeessä.

PERUSLUOKAN KURSSI TULOSSA

Perusluokan kurssi aloitetaan taas syyskuussa lähi- ja etäosallistumismahdollisuudella. Viestittele eteenpäin asiasta kiinnostuneille tutuille.

HARRASTUSTAPAHTUMA 26.8.2023 klo 12-15 JÄRVENPÄÄN RANTAPUISTOSSA

OH2AP on mukana Harrastustapahtumassa 26.8.2023 klo 12-15 Järvenpään Rantapuistossa. Meidän teltta on suunnilleen samassa paikassa kuin viime vuonnakin. Tule käymään ja juttelemaan teltalle tai tulepa esittelemään harrastetta noiksi muutamaksi tunniksi.

HARRASTEMESSUT MYÖS MÄNTSÄLÄSSÄ 26.8. klo 10-14  TORIN TIENOOLLA

Harrastusmessut järjestetään myös Mäntsälässä tänäkin vuonna. Tapahtumapaikkana toimii mm. Seurojentalon parkkialue, missä kerholla on paikka varattuna Seuratalon kulmalla. Tule mukaan esittelemään harrastustamme. Ilmoittaudu Jussille OH3ZQ  (omakutsulla).

KERHOILTA 22.6. ON VIIMEINEN ENNEN KESÄTAUKOA

Kerhoillassa 22.6. klo 18  nokkakusoillaan ja valmistaudutaan Juhannuksen viettoon. Etäosallistuminenkin  on mahdollista.

KESÄTAUKO

Tämän kerhoillan jälkeen jäädään kesätauolle, joka kestää elokuulle. Paluu “lomilta” tapahtuu elokuun ensimmäisellä täydellä viikolla eli torstaina 10.8.2023 klo 18

SYYSLEIRI 16.9.

Olethan merkkannut almanakkaasi, että tänä vuonna syysleiri pidetään Tuusulan seurakunnan leirikodilla Rusutjärven rannassa lauantaina 16.9.2023. Ohjelmasta ja muista järjestelyistä tarkemmin myöhemmissä kerhokirjeissä.

PERUSLUOKAN KURSSI TULOSSA

Perusluokan kurssi aloitetaan taas syyskuussa lähi- ja etäosallistumismahdollisuudella. Viestittele asiasta eteenpäin asiasta kiinnostuneille tutuille.

 

Kerhoilta torstaina 15.6.; antennitalkoot torstaina 15.6. ja maanantaina 19.6.

TÄMÄN VIIKON KERHOILTA

Tämän viikon kerhoillassa 15.6. klo 18 nokkakusoillaan ja katsotaan viimeisintä QST:n numeroa. Myös etäosallistuminen mahdollista. Linkki tässä:

OH2AP kerhoilta  torstaina 15. kesäkuuta 2023 klo 18. Liity tietokoneellasi tai mobiilisovelluksella   Liity kokoukseen napsauttamalla tätä

ANTENNITALKOOT KERHOLLA TORSTAINA 15.6. ENNEN KERHOILTAA

Pidetään antennitalkoot kerholla torstaina 15.6. ennen kerhoiltaa. Vaihdetaan kerhon hf-aseman trappi-dipoliin uusi syöttöjohto. Aloitellaan klo 13 tienoilla. Kulunee muutama tunti, mutta ennen kerhoiltaa ehtii vielä käymään vaikka välipalalla.

ANTENNITALKOOT RISTINUMMELLA MAANATAINA 19.6. ILTAPÄIVÄLLÄ

Pidetään toiset antennitalkoot maastossa maanantaina 19.6.ip. Laitetaan OH2RUP -toistimen antenni korkeaan mastoon ja hissataan syöttökaapelit ylös paikalleen. Kaapelirullan avaus- ja kaapelinsyöttökäsipareja tarvitaan muutama. Huom.: Talkoopaikalla tulee käyttää suojakypärää (värillä ei väliä).    Ilmoittautumiset Jussille OH3ZQ (omakutsu toimii).

 

 

Kerhoilta 8.6. klo 18

Kerhoilta kerholla tällä viikolla nokkakusoilun merkeissä. Pyritään saamaan etälinkkikin toimimaan.

 

KESÄTAUKO JUHANNUKSESTA

Kesätauko aloitetaan tänä vuonna Juhannukselta eli kerhoiltaa vietetään vielä torstaina 22.6.  Paluu “lomilta” elokuun ensimmäisellä täydellä viikolla eli torstaina 10.8.

SYYSLEIRI

Merkkaa almanakkaasi, että syysleiri pidetään Tuusulan seurakunnan leirikodilla Rusutjärven rannassa lauantaina 16.9.2023. Ohjelmasta ja muista järjestelyistä tarkemmin myöhemmissä kerhokirjeissä

PERUSLUOKAN KURSSI TULOSSA

Perusluokan kurssi aloitetaan taas syyskuussa lähi- ja etäosallistumismahdollisuudella. Viestittele eteenpäin asiasta kiinnostuneille tutuille.