Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2021

Heinäkuu ollaan kesälaitumilla

Kerho on heinäkuun suljettuna. Syyskausi aloitetaan torstaina 5.8.2021, jolloin toivottavasti päästään kokoontumaan ihan “livenä” sen lisäksi, että varaudutaan pitämään myös hybridikerhoiltoja.

Retki Tekniikan Museoon ITE-näyttelyyn elokuussa, torstai 12.8.

Tekniikan museolla on 3.6.-29.8.2021 radioamatöörien rakentamia   laitteita esittelevä näyttely “Kipinästä se alkoi – 100 vuotta   suomalaista radioamatöörirakentelua”. Näyttely syntyi Tekniikan   museon ja Suomen Radioamatööriliiton yhteistyönä. Se on osa Suomen   Radioamatööriliiton 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Esillä on reilu nelisenkymmentä itse rakennettua laitetta. Mukana on   muun muassa lähettimiä, vastaanottimia, mittalaitteita ja   pienikokoisia antenneja. Laitteet edustavat tekniikaltaan eri vuosikymmeniä, uusimmat ovat tämän päivän tekniikkaa. Muutamia
laitteita on rakennettu vanhojen rakenteluohjeiden mukaan, tällaisia   ovat muun muassa 1920-luvun replikat. Laitteita ovat näyttelyyn   lainanneen niin yksittäiset radioamatöörit kuin
radioamatöörikerhotkin.

OH2AP tekee retken näyttelyyn torstaina 12.8.2021. Retki korvaa   samalla ko torstain kerhoillan. Menemme kimppakyydeillä ja   kokoonnumme Seuratalon pihalla klo 17, jossa katsotaan, monellako   autolla on järkevää lähteä. Tarkemmin asiasta vielä elokuun alussa.

Kerhotilan käyttöä kokouksiin seurataan kaupungin ohjeistusten pohjalta. Rajoituksia on jo hieman helpotettu kesäkuun ajaksi ja uusia ohjeita on odotettavissa.  3.6. pidettiin ‘hybridi’-etäkerhoilta eli muutama henkilö oli paikalla kerhollakin. Näin jatketaan, kunnes tilanne selviää toivottavasti paremmin.

Torstain 10.6.2021 etäkerhoillassa  Jarmo OH2GJL esitteli etäkeleillä napattuja eurooppalaisia ja muitakin TV-testikuvia analogia-tv:n vuosilta.

Niille, jotka missasivat SRAL:n FT8-webinaarin tai DMR-webinaarin: esitys löytyy tallenteena SRAL:n youtube-sivuilta:  https://www.sral.fi/2021/05/20/ft8-webinaarin-tallenne/   ; https://www.sral.fi/2021/05/31/dmr-webinaarin-tallenne/

Torstain 3.6. hybridi-kerhoillassa OH2BDQ, OH2EUH, OH2NFZ, OH2TQ ja OH3ZQ esittelivät ‘arkistoituja projekteja’ eli projekteja arkistojensa kätköistä.

Torstain 27.5. etäkerhoillassa Seppo OH2TQ esitteli AI:n käyttöä keliennusteisiin.

Torstain 20.5. kerhoillassa nokkakusoiltiin ja käytiin läpi tekniikkakysymyksiä, mm. potentiaalintasaus- ja maadoitusasioita.

Torstain 6.5. kerhoillassa Seppo OH2TQ esitteli WinLink, WinLink Express ja VARA ‘sähköposti’-moodien käyttöä hf-alueella.

Torstaina 29.4. esitelmäillassa  oli aiheena Voacap -radiokeliennustetyökalu, esittäjänä Jari Perkiömäki, OH6BG. Tässä Jarin näyttämä linkki osaan esityksen materiaalista: https://voacap.blogspot.com/2018/06/voacap-online-hf-predictions-users.html

Suomen DX-Liiton keskiviikkona 14.4.  pidetty FM DX-Webinaari on nyt kaikkien nähtävillä: https://youtu.be/oVFiggHemYQ

 

Kansainvälinen radioamatööripäivä sunnuntaina 18.4.

Sunnuntaina 18.4. vietetään Kansainvälistä radioamatööripäivää. Tänä vuonna emme voi järjestää tapahtumia, mutta kokoonnumme sankoin joukoin bandille. Kokoonnutaan siis kahdeksallekympille ruotsinkielisen bulletiinin jälkeen alkaen noin kello 15.15 Suomen aikaa. Kansainvälinen radioamatööripäivä on hyvä tilaisuus kerätä pisteitä liiton 100-vuotis-juhlavuoden kunniaksi julkaistuihin awardeihin, joita ovat SRAL 100 -työskentelytodiste ja SRAL 100 vuotta -juhlatodiste.

(Ylläoleva SRAL:n bulletiinista 10.4. Lisätietoja awardeista ym. on SRAL:n bulletiinissa 17.4.)